”Sen kun vaan seuraat intohimoasi!” Upea neuvo, jos olet palavan innostunut yhdestä asiasta ja tiedät tasan tarkkaan, mikä on sydämesi kutsumus. Tai kuulut niihin pariin prosenttiin ihmisistä, jotka ilmoittavat jo tarhassa rupeavansa palomiehiksi tai kirjakaupan myyjiksi. Kulttuurimme ihannoi ihmisiä, jotka ovat saavuttaneet valtavan määrän asioita nuorella iällä, antaneet koko elämänsä yhdelle asialle ja tehneet jotain suureellista (ajattele Steve Jobs, Elon Musk, Arianna Huffington ja kumppanit). Tarkoitukseni ei missään nimessä ole vähätellä ihmisiä, jotka tekevät rakastamaansa asiaa täydellä höyryllä. He inspiroivat jokaista ympärillään olevaa ihmistä ja antavat muille luvan toteuttaa omia unelmiaan. Nämä ihmiset ovat huikeita. Heissä on taikapölyä, ja tarvitsemme heitä kaikessa loistossaan.

Tämä on kuitenkin vain yksi tapa olla.

Useimpia meistä kiinnostaa valtavan moni asia. Emme osaa päättää, mihin ryhtyisimme kunnolla, kun mikään ei kuitenkaan ole niin kovasti ylitse muiden. Tai sitten mikään ei ole erityisen mukavaa ja on lukossa siinä, ettei vain tiedä, mikä se oma juttu on. Kunhan elelee eteenpäin. Tunnemme huonoa omaatuntoa siitä, että meidän olisi vihdoin valittava se jokin yksi asia. Luemme kasapäin self-help-kirjoja. Tokihan sen intohimon siellä jossain on oltava, visusti piilossa lapsuuden traumojen alla tai ahdettuna nurkkaan epäonnistumisen pelosta. Kulutamme vuosia intohimomme etsimiseen. Piiskaamme itseämme siitä, että kutsumusta ei ole löytynyt. Häpeämme kiemurtelevaa ja epäjohdonmukaista polkuamme. ”Tähän ikään mennessä minun tulisi jo tietää kuka olen ja mitä haluan.”

Tarkastelin kiehtovimpia ihmisiä, joita tunnen, ja huomasin, ettei yksikään heistä ole kirkkaasti tiennyt, mitä tekevät elämällään. Heidän polkunsa ei missään nimessä ole ollut suoraviivainen. Ehkä siksi pidänkin heistä niin paljon. Näillä ihmisillä on sellaista syvää viisautta, jota vain rikas elämänkokemus voi antaa. Mutkitteleva polku tuo viisaat silmät. Läpitunkevan ymmärtäväisen katseen, josta tuomitsevuus on riisuttu vuosia sitten.

Ihmiset, jotka ovat oman aikansa jossain ja jatkavat sitten matkaansa toisaalla, ruokkivat luovuutta ja uusia ideoita. ”Opiskelin markkinointia, mutta kiinnostuinkin meribiologiasta. Sitten olin töissä laivalla, kunnes muutin Kuubaan. Nyt asun Islannissa ja kirjoitan artikkeleja maahanmuutosta.” Uudet ideat syntyvät eri alojen rajapinnoilla. Uskon, että tällaiset ihmiset ovat välttämätön osa systeemiä, joka kehittyy eteenpäin. Kuin mehiläisiä, jotka pölyttävät ja mahdollistavat uuden syntymisen, he tuovat viisautensa kokonaan toisesta kontekstista eri yhteyteen ja ravistelevat sen olettamuksia. Samalla he tulevat luoneeksi siltoja eri ajattelutapojen ja eri taustaisten ihmisten välille.

Intohimo on valtava sana. Sitä on vaikea löytää perus keskiviikkona, kun tiskiallas on täynnä, unohdit pyykit koneeseen ja jääkaapissa on hieman nahistunut puolikas kurkku ja voipaketti. Uteliaisuus riittää. Mistä voisin tänään olla utelias? Voisinko tarkastella tätä hiukan pidemmälle tänään? Voisinko seurata uteliaisuuttani ja katsoa, mihin se minut johdattaa? Sinun ei tarvitse löytää yhtä asiaa, jota teet koko elämäsi. Mikä on seuraava asia, joka voisi olla kiinnostava? Koko elämänpolun kartoittaminen etukäteen on paitsi mahdotonta, myös äärimmäisen kuihduttavaa.

Intohimossa ei ole mitään vikaa. Jos sinulla on intohimo johonkin anna koko sydämesi sille. Me kaikki tarvitsemme sitä. Ja kaikille teille rakkaille ikuisille etsijöille ja elämän ihmettelijöille, voitte hyvillä mielin päästää irti syyllisyydestä. Arvosta monimuotoisuuttasi. Kaikkea mitä olet. Siinä on taikaa. Maailma tarvitsee ihmisiä, joissa on elämää.

Kirjoituksen teemaa on innoittanut kirjailija Elizabeth Gilbertin kirja Big Magic (2015).

Vastaa

%d bloggaajaa tykkää tästä: